keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Asfalttiviidakko

Jepjep. Tänään käytiin siis luokan kanssa kaupungilla, pyörällä tietenkin. Tuli pyöräiltyä aika roima matka, mikä varsinkin farkut jalassa teki tiukkaa. Se oli aika helvetillinen tunne, kun farkut liimautuivat perseen ja takareisien kohdalta ihoon kiinni ja paidan selkämys tuntui todella kuvottavalta selkää vasten. Olen kuitenkin ylimalkaisen tyytyväinen reissuun. Ei siksi, että sorruin syömään Subwayssa (tonnikalasubi = noin 420 kcal), vaan siksi, että liikuin melkoisen paljon. Kilometrejä kertyi pyörällä yhteensä noin 15 kilometriä ja käveleskelyä kaupungillä vielä muutama päälle - yhteensä. Ja istuin yhteensä kaksi kertaa kaupungilla kiertelyn aikana: ekan kerran Mäkkärissä, kun pakoilimme opettajaa kaverin kanssa (emme siis syöneet siellä) ja tokan kerran Subwayssa, kun mättösin 420 kaloria kurkusta alas. Kumma kyllä, ei ole niin paha olo tästä asiasta. Ostin H&M:ltä söpön pilkkuankkuritopin ja Seppälästä kynsiviilan, pinsetit, luomiväritupsutintöpötinjuttuja, huulikiillon, maskaran ja pinkin luomivärin (yleensä en käytä luomivärejä, mutta koulussa on ylihuomenna ysien juhla, pukukoodina 80-luvun muoti).

Tämä on ollut harvinaisen hyvä päivä. Ei ole angstittanut niin paljon ja on tuntunut siltä, että minulla on kavereita. Niin vähän aikaa kuin se kestääkin, fiilis on aivan ihana. En odota innolla takaisin pikku hiljaa hiipivää masennusta ja epäonnistuneisuuden tunnetta. Ehkä saan pitkitettyä tätä liikkumalla vielä lisää ja jättämällä kohta valmistuvan kotiruoan viimeiseksi ateriakseni tänä päivänä. Vettä en valitettavasti ole pystynyt tankkaamaan kovasti, sillä sitä on hankala kuljettaa kapessa laukussa, koska se lämpiää niin helposti ja maistuu sitten - öö - lämpimältä puulta?

No mutta joo, ruoka alkaa olla valmista, kuuluu huutoja alakerrasta. Kenties kirjoitan vielä tänään, tuntuu, etten ole vielä kertonut kaikkea, mitä oli aikomukseni... Höm. Haluan harjoitella hieman sitä 80-luvun meikkiä, jonka tahdon sinne.
(Saanko kysyä, miksi nämä tekstit eivät koskaan onnistu ensijulkaisulla? >:x)

Ei kommentteja: