Karkkia ja melankoliaa

...Okei, en minä niin hirveästi syönyt. Mutta söin kuitenkin. Heräsin yhden-kahden maissa ja söin paistinpottuja (perunoita, makkaranpalasia ja kananmunaa) ehkäpä 50 g verran ja raejuustoa. Meinasin ottaa myös näkkäriä, mutta onneksi oli vielä vieraita, niin en kehdannut. Edes ne eiliset lenkin jälkeiset sortumanäkkärit eivät näkyneet painossa - itse asiassa se oli laskenut parisataa grammaa. Tosiaan, sorruin vielä lenkin jälkeen eilen syömään kolme siivua näkkäriä + kurkkua ja hieman margariinia. Läski minä.

Sitten mentiin pikkuveljen kanssa pyörällä marketeille etsimään sorbettia (en ole tähän mennessä löytänyt sitä Pirkan sorbettia yhdestäkään kaupasta - ja voin paljastaa, etten asu missään pienessä kaupungissa). Olin aivan varma, että pystyn kävelemään karkkihyllyn ohi ilman kiusauksia. No, tarttuihan sieltä sitten sellainen Malacon 250g mehukarkkipussi mukaan (290 kcal/100g). Ja Coca Cola Zeroa - pärjäsin peräti yhden päivän ilman sitä. :''D No, söin varmaan puolet siitä pussista, eli tuon 290 kcal. Käytiin kuitenkin kaverin kanssa lenkillä, joten kyllä kai ne varmaan kuluivat (sitä paitsi juoksin loppumatkan). TOSIN söin tässä äskettäin vielä muutaman karkin, mutta hyvällä tuurilla eivät jää ihroihin kummittelemaan. Pitäisi minun jo älytä, ettei minun pitäisi syödä minkään valtakunnan karkkeja. Ikinä.
Mielessäni on käynyt ajatus karkin pureskelusta ja pois sylkemisestä. Alan oikeasti pelätä kohta itseni puolesta. Mutta en aio enää perääntyä, kun olen alulle päässyt.

Tykkään siitä, että käsieni verisuonet ovat alkaneet paistaa läpi kunnolla. Tulee toisinaan hirveän lihava olo, jos ne eivät näy kunnolla. Luut ovat toinen asia, joista pidän. Niitä on kiva kosketella ja laskeskella ja... Höh, olisinpa yhtä hoikka kuin miltä näytän selinmakuuasennossa. Tämä maha on sietämätön.

Ajattelin vetäistä mehupaaston tässä jossain vaiheessa. Olen kuullut sellaisia menestystarinoita että... Sellainen painonlasku motivoisi takuulla. Onko kellään kokemuksia?

Puolet minusta

Sanot, että sä et kuolemaa pelkää
Leijut ilmassa, kun jalat lyö tyhjää
Taivas sinut korjaa, rikki tänne jään

Little high little low! :> En ole päässyt aikaisemmin kirjoittamaan, kun Blogger on päättänyt vittuilla oikein olan takaa. En edes ole päässyt lukemaan vakkariblogejani. Pah. No, nyt sitten kirjoitan.

Tänään ruoka-liikuntasuhde on kohdillaan. Ei kaduta oikeastaan mikään. Olen syönyt kaksi kertaa, ensimmäisen kerran aamupäivällä puoli yhdentoista maissa. Söin palasen sitä Vaasan ruispalaleipää, ja päälle pistin tuorekurkkua (= 60 kcal + yhdeksän superohuen kurkkuviipaleen olemattomat kalorimäärät). Ja tankkasin vettä 0,8 l. Istuin koneelle ja juutuin siihen. Kävin välillä syömässä italianpataa (= karkeasti arvioituna n. 150 kcal, söin aika paljon) ja tankkasin vettä. Ai niin juu ja vedin loput Coca Cola Zerostani pieninä annoksina pitkin päivää (addiktio, mutta onneksi vähäkalorinen). Neljän aikaan raahasin perseeni ulos ja pyöräilin kauppaan ostamaan hammasharjan, vanulappuja kasvojen puhdistusta varten sekä Coca Cola Zero -pullon (SUPRISE XD). Kamalaan vastatuuleen. Matkat yhteensä 5,8 kilometriä, hyvin ripeää vauhtia ja helvetinmoiseen vastatuuleen. Kai se nyt jotain kuluttaa? En uskalla heittää arviota.
No, sitten taas laiskistuin pariksi tunniksi. Kuuden aikaan soitin kaverilleni ja kysyin häntä mukaan lenkille. Koska hän on ainoa kavereistani, joka jaksaa kuunnella painonpudotushössötystäni, hän lähti mukaan ilomielin (on itsekin laihiksella). Kierrettiin siinä aika mukava lenkki, sama kuin mitä eilen kiersin koiran kanssa. Ja siitähän tuli se n. -280 kcal. Että eiköhän siinä miinuksille päästy.

Kun tulin sieltä kotiin, punnitsin vaa'alla pikku lautaselle 14 vihreää, kivetöntä viinirypälettä (50g = n. 30 kcal?) itselleni palkinnoksi. Äitini kaveri pysäytti minut kesken matkaani suihkuun ja sanoi, että olen selvästi laihtunut todella paljon. Se lämmitti mieltä, vaikka kehujana olikin äidin keski-iän ylittänyt hössöttäjätätitoveri. Oikeasti. Hän kysyi laihdutusvinkkejä, mutta koki sitten minun keinojeni olevan ylivoimaisen vaikeita itselleen. :D Tuntui paljon paremmalta vetää ne viinirypäleet alas, kehuja saaneena. Äitikin oli ylpeä minusta. Kuulin sivukorvalla, kuinka hän sanoi minun paiskivan kovasti töitä laihtumiseni eteen (kunpa vain tietäisitte...). Olin hetken aikaa ylpeä ja onnellinen. Tosin nyt vituttaa, että menin syömään ne viinirypäleet. Vielä on vatsalihasharjoitukset ja muut tällaiset jäljellä tämän päivän ohjelmassani.

Outoja obsessioitani ja pikkutietoa I (näitä tulee siis ehkä lisää joskus)

- Peseytyminen. Joka päivä pakko peseytyä kunnolla, tai alkaa ahdistaa vietävästi. Etenkin käsien jynssäys on älytön pinttymä. Tulee aina välillä mieletön tarve päästä pesemään kädet, tai menee keskittymiskyky ja kavereilta hermot, kun jään hokemaan käsienpesutarvettani pitkäksi aikaa.

- Hiusten pörröttäminen. Tiedätte kai. Nämä ovat jo sen verran pitkät, etteivät meinaa pysyä epälintallaan sitten millään. Joskus käsken kavereitakin pörröttämään, koska se tuntuu kivalta, kun toinen ihminen tekee sen.

- Pakko päästä vessasta ulos, ennen kuin lakkaa kohisemasta vessan vetämisen jälkeen.

- Jos kävelen kivetyksellä, en yleensä astu saumakohtiin. Sama homma myös esimerkiksi silloin, kun vaihtuu kivetyksen väri raidoittain tms. Sama homma myös puiden ynnä muiden tuollaisten varjojen kanssa, jotka muodostuvat maahan. "Hypin" niiden yli tavallaan.

- "Entä jos" -ajattelu. Puut kaatuvat päälle, tuo auto tuolla ajaakin yli, tuo täti tuossa alkaa vetämään moonwalkkia ohitettuaan tuon papparaisen... Vain taivas on rajana. Eikä itse asiassa melkeinpä sekään.

- Piirtäminen. Käteen, pöytään, kouluvihkoon, kirjan nurkkaan...

- Järkyttävä myötähäpeä esimerkiksi jonkun TV-sarjan hahmoja kohtaan. En yksinkertaisesti pysty katsomaan sellaista kohtausta, jossa tapahtuu jonkun hahmon kannalta jotain todella noloa tai jotain muuta sellaista. Kädet, jalat, joku kirja, silmien eteen. Tai katse muuten vaan johonkin muualle. Korvat tukkoon. En kestä katsella.

- Musiikki. Aivan.

- Etsin asioista tietynlaisia säännönmukaisuuksia. Aina. Vaikkapa joku toistuva numero, tai asioita yhdistävä tekijä.

- Nivelten naksuttelu. Sormet, polvet, varpaat, nilkat, selkä, niska, ranteet... (Olen tosin onnistunut lopettamaan niskan, selän ja ranteiden naksuttelun ♥)

- Likojen kaivelu kynsien alta.

- Lasken asioita. Esimerkiksi ruskeita täpliä puuseinästä. Pahimmassa tapauksessa jään väkertämään niiden tummanruskeiden viivojen kanssa. Se on ärsyttävä tapa.

- Hiusten näpertely. Koskaan ne eivät ole tarpeeksi hyvässä asennossa.

- Ylähuulella nenänpäähän koskeminen. Ja nuuskutus. Haisee kivalle.

- Kulmakarvojen vääntely. Vaikken osaa.

- Päteminen. Haluan tuntea olevani fiksumpi, kuin joku muu. Kuullostaa kamalalta, ja sitä se kai onkin. Saan hirveää tyydytystä siitä, että saan olla oikeassa (omasta mielestäni).

- Toisista ihmisistä virheiden etsiminen. Ja minähän olen tunnetusti täydellinen. Myös asioista. Saatan 'kaverini' raivon partaalle pelkästään valittamalla jostain pikkuisesta asiasta. "Miksi tuossa on graffitti, se ei sovi sinne? Miksi tuon mainostaulun nurkka on vääntynyt? Miksi tuolla on ryppy? Miksi tuossa mainoksessa on tuhat ja yksi kielioppivirhettä? Miksi radio-, ja TV-mainoksissa ei koskaan ole ketään muuta mainosäänenä?" Yms. Sekä tämä surullisen kuuluisa "Arvaapa mikä mua häirittee?"

- Kun olen huoneessani, ovi on aina kiinni.

- Kun menen suihkuun, suihkuhuoneen ovi on AINA kiinni. Näköni on yhtä hyvä, kuin myyrällä, joten näen aina suihkuverhon takaa kurkistaessani peilistä jonkun epämääräisen mustan möntin. Se on kammottavaa. Siksi ovi kiinni, etten näe sitä peiliä.

- Aina, kun menen suihkuhuoneemme (tai jonkun muun) vessaan, seuraa aluksi hirveä tarkistuskierros, ettei missään näy valvontakameroita.

- Yritän saada itseni näkemään jotain tiettyä unta, mutta se ei koskaan toimi, mikä on raivostuttavaa. En ikinä muista soittaa Narutolle, vaikka kuinka yritän jankuttaa siitä itselleni nukkumaan mennessäni. Ottaa päähän, kun sitä ei koskaan muista.

- Hirveä himo nähdä ihmisten voimakkaita reaktioita. Järkyttyneitä, yllättyneitä ilmeitä! Petyn kamalasti, jos minun mielestäni voimakkaasti reagoitavaan asiaan ei reagoidakaan voimakkaasti, vaan suhtaudutaan malliin 'jaa-a, selvä' tai 'ai niin joo, tuo'.

- Vihaan sanaa 'jaa'. Ihan järkyttävän ärsyttävä sana.

- Mielellään mahdollisimman paljon valoja päällä, kun olen yksin. Rauhoittaa tosin hieman, jos koirani on läsnä.

- Ilmeilen piirtäessäni ja katsoessani TV-ohjelmia tai elokuvia - kun olen yksin. En muuten. Jos ilmeilen, pistän kädet kasvojen eteen, etteivät muut näe. Silti kyttään porukalla tällaisia katsottaessa toisten ilmeitä ja pidän kädet oman naamani tiellä.

- Pienin mm. jäätelötikut mahdollisimman pieniin osiin.

- Yritän venyä mitä oudoimpiin asentoihin esim. ollessani sohvalla.

- Alan aina pakonomaisesti räplätä jotain asiaa/esinettä puhuessani. Elehdin myös käsilläni ja ääntelen typerästi (ääniefektit yms).

- Minulla on valtava addiktio Coca Cola Zeroon. Melkein kuin alkoholistilla alkoholiin.

- Jos listaan tällaisia, näitä kohtia pitää tulla tasaluku. Eli nyt pitää lopettaa, vaikka olisikin vielä vaikka mitä listattavana.

Muuten, olen ajatellut pistää tänne kuvia ruhostani, vaikka muille ja itselleni varoitukseksi tai sitten vertailtavaksi myöhempää varten. Kehtaisinkohan...

Mikä muuten olisi teistä hyvä tasauspäivä? Siis sellainen, että söisi vähintään sen 1000 kaloria? Säästöliekin poissa pitämiseksi? Itse olen ajatellut torstaita, koska se on keskellä viikkoa, mutta toisaalta perjantai on punnituspäivä ja... :s Vai voisiko se olla itse perjantai, punnituspäivä?? Olisiko hyvä idea? Toimiiko tällaisen päivän pitäminen ylipäätäänsä? Kokemuksiaaa!

Rakastan muuten Stellan biisejä. ♥

Laiskuus

Anteeksi, kun kirjoitan useamman kerran päivässä.

11% (2/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus

Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

30% (6/20) - Psykoottisuus

Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

100% (23/23) - Neuroottisuus

Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

13% (3/24) - Valheasteikko

Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Eysenckin persoonallisuuskysely

Tehkää tekin tuo, jos ette ole vielä tehneet. Aika mielenkiintoinen.

Miksi tänään on niin vaikeaa lähteä lenkille? Jalat tuntuvat heikoilta ja väsyttää niin maan perhanasti. Tekisi mieli vain jäädä sängylle makaamaan marttyyrina, valittaa ja vaikeroida. Lukea toisten blogeja onnistumisesta, ehkä jopa pahemmasta epäonnistumisesta kuin minulla. Tuntuu vain, ettei pysty. Ei pysty tänään. Huomenna heitän kunnon lenkin ja lihaskunto-ohjelman. Tänään kuuntelen hyvää musiikkia ja luen kuinka toiset raatavat niska limassa - ja onnistuvat.

Koska en jaksa tehdä tänään mitään, päätin olla jaksamatta syödäkään. Mitä hittoa se sitten olisi, jos ei lenkille jaksa persettään raahata, mutta jääkaapille jaksaa? Riittää tällainen vitun itsepetos ja ollaan sitten sataprosenttisen laiskoja. Miksi minä söisin, kun en jaksa liikkuakaan?

Tänään olen syönyt vain pakollisen ruoan, jonka otin mahdollisimman pienelle lautaselle. Syön pieneltä lautaselta, jotta minun ei tarvitsisi potea niin kamalaa morkkista joka kerta, kun syön. Silti tuntuu, että söin liian paljon. Makaronia, jauhelihaa ja kasviksia sekaisin. Ja salaattia. Se oli todella hyvää. Pieni lautaseni oli täynnä, aivan kukkuroillaan. Hiemanko ärsytti. Mutta se oli niin hyvää. Vettä olen tähän mennessä juonut litran, ja "vähän" Coca Cola Zeroa (= noin puoli litraa?). Yritän vääntää vielä toisenkin litran sitä vettä, jotta saisin edes vähän kaloreita paukkumaan sillä kylmällä vedellä. Ja se edistää aineenvaihduntaakin kivasti. Mutta ruokaan en koske enää tänään. Täytyy vain toivoa, että peruskulutus auttaa edes hieman.

Haluaisin niin saada kohtalontovereita meselistalleni. Nuo ihmiset tuolla eivät ymmärrä minua. Eivät lainkaan. Tahdon jonkun, joka ymmärtää. Jonkun, jonka kanssa voi puhua näistä asioista ilman, että saisin vaihdossa metrikaupalla moraalisaarnaa ja lähetteen jonnekin, minne aurinko ei paista. Kiitos ymmärryksestä, kiitos niin maan perkeleesti.
Ja minunko piti jossain vaiheessa lakota kiroilusta?

Jos nyt edes lihasliikkeitä jaksaisi tehdä, niin saisi edes jotain aikaansaamisen tunnetta aikaiseksi.

Miksi minä?

Väsymys

Väsyttää kamalasti. En pysty nyt kirjoittamaan paljon mitään. Oli mahtava ysien juhla ja sieltä tullessani olin rättiväsynyt. Söin kaverin luona aivan tajuttomasti (arvioisin, että yhteensä jotain 300-400 kaloria ja 100-150 aamulla). Kävelin ja pyöräilin sentään välimatkoja. Sitten kun tulin kotiin, nukuin noin klo 16:00 - 22:00 välisen ajan. Kävin saunassa ja reidet näyttivät hieman kapeammalta. Jokin optinen harha varmaan. Kammottavan lihava olo.

Huomenna toikkapäivä. Jännittää. En kehtaa laittaa mekkoa.

Ei ollut aamulla mahdollisuuksia käydä vaa'alla, joten pistän tuon 66,5 mittoihin. Mitä helvettiä edes yritän todistella. Läski olen enkä muuksi muutu.

//EDIT: Huomatkaa, että kellonajasta huolimatta kirjoitan torstaista ja perjantaista. Huomenna lupaan kirjoittaa paremmin. Kerron vaikkapa siitä ysien juhlasta... Hyvää yötä. ♥

Asfalttiviidakko

Jepjep. Tänään käytiin siis luokan kanssa kaupungilla, pyörällä tietenkin. Tuli pyöräiltyä aika roima matka, mikä varsinkin farkut jalassa teki tiukkaa. Se oli aika helvetillinen tunne, kun farkut liimautuivat perseen ja takareisien kohdalta ihoon kiinni ja paidan selkämys tuntui todella kuvottavalta selkää vasten. Olen kuitenkin ylimalkaisen tyytyväinen reissuun. Ei siksi, että sorruin syömään Subwayssa (tonnikalasubi = noin 420 kcal), vaan siksi, että liikuin melkoisen paljon. Kilometrejä kertyi pyörällä yhteensä noin 15 kilometriä ja käveleskelyä kaupungillä vielä muutama päälle - yhteensä. Ja istuin yhteensä kaksi kertaa kaupungilla kiertelyn aikana: ekan kerran Mäkkärissä, kun pakoilimme opettajaa kaverin kanssa (emme siis syöneet siellä) ja tokan kerran Subwayssa, kun mättösin 420 kaloria kurkusta alas. Kumma kyllä, ei ole niin paha olo tästä asiasta. Ostin H&M:ltä söpön pilkkuankkuritopin ja Seppälästä kynsiviilan, pinsetit, luomiväritupsutintöpötinjuttuja, huulikiillon, maskaran ja pinkin luomivärin (yleensä en käytä luomivärejä, mutta koulussa on ylihuomenna ysien juhla, pukukoodina 80-luvun muoti).

Tämä on ollut harvinaisen hyvä päivä. Ei ole angstittanut niin paljon ja on tuntunut siltä, että minulla on kavereita. Niin vähän aikaa kuin se kestääkin, fiilis on aivan ihana. En odota innolla takaisin pikku hiljaa hiipivää masennusta ja epäonnistuneisuuden tunnetta. Ehkä saan pitkitettyä tätä liikkumalla vielä lisää ja jättämällä kohta valmistuvan kotiruoan viimeiseksi ateriakseni tänä päivänä. Vettä en valitettavasti ole pystynyt tankkaamaan kovasti, sillä sitä on hankala kuljettaa kapessa laukussa, koska se lämpiää niin helposti ja maistuu sitten - öö - lämpimältä puulta?

No mutta joo, ruoka alkaa olla valmista, kuuluu huutoja alakerrasta. Kenties kirjoitan vielä tänään, tuntuu, etten ole vielä kertonut kaikkea, mitä oli aikomukseni... Höm. Haluan harjoitella hieman sitä 80-luvun meikkiä, jonka tahdon sinne.
(Saanko kysyä, miksi nämä tekstit eivät koskaan onnistu ensijulkaisulla? >:x)